;
20.11.2020 12.23
Ajankohtaista, Projektit

Metsälinja-sähkönsiirtoyhteydelle merkittävä investointi

Hoikansalmen ja Pihlajarannan 400 kV:n sarjakondensaattoriasemat asennetaan Fingridin Metsälinja-voimajohtolinjan yhteyteen. Sarjakondensaattorit ovat kustannustehokas tapa lisätä Suomelle tärkeän sähkönsiirtoyhteyden siirtotehoa. Investointi edesauttaa Suomen pysymisen yhtenä sähkön hinta-alueena.

Vuonna 2022 valmistuva Metsälinja-voimajohto tulee olemaan merkittävä sähkön siirtoyhteys, sillä sen kautta sähköä kulkee esimerkiksi maan pohjoisosien tuulivoimaloilta edelleen kuluttajille etelään. Sarjakompensoinnilla voimajohdon siirtokapasiteetti on mahdollista yli kaksinkertaistaa. Metsälinjan tapauksessa sarjakondensaattorit tarjoavat noin 500 megawatin siirtokykylisäyksen.

Jakamalla sarjakompensointi kahteen osaan mahdollistettiin sarjakondensaattorin korkeamman käytettävyyden lisäksi kahden tuulivoimaliitäntäaseman liittäminen Metsälinjalle. Tuulivoimatuotannon kasvaessa Suomessa voimakkaasti Fingrid on osaltaan mukana varmistamassa, että puhdas energia saadaan siirrettyä kuluttajille ja hallituksen tavoite hiilineutraalista Suomesta toteutuu.

Sarjakondensaattorien tulevat sijoituspaikat tulevat olemaan Kivijärven Hoikansalmella ja Tyrnävällä sijaitsevassa Pihlajarannassa. Sarjakondensaattorit toimittaa Siemens Energy Oy. Perjantaina 20.11. allekirjoitetun sopimuksen arvo on 14,5 miljoonaa euroa. Lisäksi molemmille asemille tehdään erillinen maanrakennusurakka. Sarjakondensaattorit suunnitellaan aina erikseen sijaintipaikkansa verkko-olosuhteisiin, joten se vaatii tavallista enemmän projektikohtaista suunnittelua. Suunnittelutyö alkaa sopimuksen solmimisen jälkeen ja sarjakondensaattorit ovat valmiina samaan aikaan Metsälinjan kanssa.

Lisätiedot:
Pasi Yli-Salomäki, projektipäällikkö
puh. 030 395 5270

sarjakondensaattori-sijoitus.jpg