Yhä useampi tyttö valitsisi luonnontieteet, jos tietäisi siitä enemmän
Teknologiateollisuus sopii tytöille! Oulun yliopistossa 10.11.2023 tarkastettu Satu Kalevan väitöskirjatutkimus osoittaa, että lukiolaisten koulutus- ja uravalintoja ohjaa eniten heidän sukupuolensa. Tutkimuksen mukaan oppiainemieltymykset ja minäpystyvyys ovat yhteydessä koulutusalakiinnostukseen, mutta sukupuoli on kuitenkin vahvin tekijä. Esimerkiksi luonnontieteellisiin, matemaattisiin ja teknillisiin aineisiin eli STEM-aineisiin kiinnostuneet opiskelijat ovat pääosin poikia. Kuitenkin tytöillä olisi loistavat edellytykset ja mahdollisuudet edetä teknisillä aloilla.
On aika unohtaa perinteiset soveltuvuuskäsitykset, ja antaa nuorelle mahdollisuus valita koulutuspolku hänen omien kiinnostuksiensa ja ominaisuuksiensa mukaisesti. On tärkeää, että nuoret saavat monipuolisesti tietoa eri toimialoista, jotta he voivat valita omien kokemustensa sekä saadun tiedon perusteella itselleen sopivan tulevaisuuden polun.
Väitöskirjassa viitataan tutkimustuloksiin, joiden mukaan nuorten saama monipuolinen alatietous lisää heidän kiinnostustaan STEM-uria kohtaan. Nuoret hyötyvät työelämäyhteistyön lisäämisestä, joten tervetuloa tutustumaan teknologiateollisuuden mahdollisuuksiin. Kerrotaan teknologiateollisuudesta nuorille, sehän ei muutoin heidän arjessaan näy!
Lue lisää:
Väitöskirja, Satu Kaleva. Lost in trandition?: background factors to study field and STEM career interests of general upper secondary students. Julkaistu 3.11.2023.
Pysyvä osoite: http://urn.fi/urn:isbn:9789526238609
|